Mikaelin ja Annikan tunnelma tiheni kiihkeäksi. |
Isoveljen talossa päästiin taas peitonheilutuspuuhiin, nyt Mikaelin ja Annikan toimesta.
Kun tunteet ottavat vallan, siinä ei ulkopuolisilla ole merkitystä. Näin kävi talon lemmenparille, kun kaksikko intoutui tekemään lähempää tuttavuutta sunnuntai-iltapäivänä. Asukkaat makoilivat sängyillä puhuen kummallisista seksipaikoista, kun Annika ja Mikael päättivät lisätä omaan listaansa uuden kohdan.
Pariskunta hautautui peittojen alle ja pian peiton alta alkoi kuulua kiihkeän suudelman ääniä. Pian myös peitto alkoi liikkua rytmikkääseen tahtiin.
Mikaelin ja Annikan tunnelma tiheni kiihkeäksi. |
Mikael ja Annika eivät välittäneet edes vieressä olleista asuinkumppaneista, vaikka Suvi, Ben, Veera ja Tanja olivat vain muutaman metrin päässä.
Pian muut jättivät lemmenparin kahdestaan, mutta hyvin alkanut tuokio päättyi pian Sebastianin väliintuloon. Kun Sebastian kuuli makuuhuoneen tapahtumista, tuli hän keskeyttämään kaksikon touhut.
Annika ja Mikael touhusivat, vaikka muut olivat vieressä. |
Kenen haluat jäävän taloon? Äänestä suosikkisi jatkoon soittamalla asukkaan äänestysnumeroon tai lähettämällä asukkaan nimi tekstiviestillä numeroon 17106. Kaksi vähiten ääniä saanutta asukasta joutuu jättämään talon sunnuntaina suorassa BB Talk Showssa. Katso tarkat äänestysohjeet täältä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta