Mainos

Stefan äänestettiin ulos BB-talosta

06.11.2011 22:30
 Stefan äänestettiin ulos BB-talosta

BB-Stefan


Sunnuntai-iltana Big Brother -talon joutui kahdeksantena jättämään Stefan.

Sunnuntai-iltana BB-talosta poistui Stefan, joka hävisi tiukassa äänestyksessä niukasti häätöäänestyksessä olleille Suville, Janicalle, Benille ja Annikalle.

Talon pappana pidetty mies joutui jättämään talon haikein tunnelmin. Edellisyönä talossa tapahtui kova välikohtaus, sillä rankasti Suvin sättimäksi joutunut mies säikähti selvästi naisen kiukkupurkausta. Lähtöä ei helpottanut ainakaan se, että viimeisen viikon aikana oltiin spekuloitu viime päivinä romanssipyörteitä Stefanin ja taloon maanantaina saapuneen Netan välille. Naisseikkailu piristi miestä selvästi, sillä mies oli ollut aiemmin talosta häädetyn, miehen tunteiden kohteena olleen Amandan jälkeen hieman alakuloinen.

Stefanin tapa joutua äänestykseen oli traaginen, sillä Tanja vaihtoi tuolloin itsensä häneen Oljenkorsikisan voiton myötä.

39-vuotias Stefan muistetaan leppoisana isähahmona, joka viihdytti mielellään muita talon asukkaita positiivisella elämänasenteellaan.

Mitä talossa tapahtuu? Seuraa uutisointia Subin Big Brother -sivustolta.

Seuraa Big Brotheria netissä BB 24/7 -palvelussa. Loppukausi nyt vain 20 euroa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos