![]() BB-Mikael antoilrajun varoituksen. |
BB-talon uusi asukas Rami on himoinnut Veeraa.
BB-taloon sunnuntai-iltana saapunut Rami oli miesporukassa saunassa, kun Mikael avautui hänelle. Hän varoitteli miestä himoitsemasta hänen silmäänsä pistänyttä Veeraa.
– Haluutsä elämänarvoisen vinkin, Mikael kysyi uhkaavasti Ramilta.
Hän totesi myös, että saunassa olleet Ben ja Stefan olisi ehdottomasti hänen kanssaan asiasta samaa mieltä. Kiihtyneessä mielentilassa ollut Mikael puhuikin talon uudelle asukkaalle todella suoraan.
– Otapa ihan iisisti, eikä kannata koskea tohon Veeraan, koska meillä flippaa päässä, hän latasi rajusti.
– Ihan oikeesti, hän jatkoi vakuuttelua varoittavaan sävyyn.
Mies jatkoi rajua pyöritystään ja toisti useaan otteeseen sanomisiaan. Hän totesi, että ennen miehen taloon astumista mystiset videot ovat luoneet omia mielikuvia. Siinä mies haukkui Salaria ja ylisti Veeran kauneutta. Nämä seikat ovat jättäneet jälkensä myös asukkaisiin.
– Sä ymmärrät sen. Tääl on ollu viikko aikaa spekuloida, hän toteaa.
Erityinen syy miehen uhkailulle löytyi, sillä Veeralla ja Salarilla oli ollut pitkään omia romanssiviritelmiä talossa. Eilen nainen kyynelehti vuolaasti, kun hänen mielitiettynsä joutui poistumaan talosta.
– Veera oikeesti tykkäs Salarista aivan s*******n paljon, hän tiivisti.
Sub: Mikael Ramille: Jos kosket Veeraan, meillä flippaa
Hanki BB 24/7 netissä – ja tiedät mitä tapahtuu! Koko kausi vain 33,00 euroa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta