![]() Veeralla on luku jo yli 50. |
Isoveljen talon kyyhkyläiset Veera ja Salar kertoivat toisilleen intiimejä asioita ennen nukkumaanmenoa.
Jo aiemmin talon miespuoliset asukkaat Salar ja Ben ovat kehuskelleet kymmenillä seksikumppaneillaan. Myöhemmin Salar muutti kertomustaan rajusti kertoen petikumppaneita olleen vain kahdeksan.
Sama keskustelunaihe oli kehissä myös lauantai-iltana Salarin ja Veeran kesken, kun lattialla makoillut pariskunta alkoi keskustella lukumäärästään.
Silmänsä kädellään peittänyt Veera mietti hetken, mutta ei ollut pitänyt kumppaneistaan lukua.
– Mutta on ihan tarpeeks, nainen sanoi.
![]() Veera ja Salar kertoivat toisilleen seksikumppaneidensa määrän. |
– 50? Salar arvasi ja lähti nostamaan veikkaustaan kymmenellä. 70 kohdalla Veera kielteli, ettei ehkä kuitenkaan niin paljoa.
– Ihan sikana, Veera hymyili vienosti.
Salar halusi tietää mielitietyltään, onko tämä lukuunsa tyytyväinen. 21-vuotias Veera tunnusti, ettei ollut asiaan tyytyväinen.
Big Brotherissa tänään sunnuntaina supersunnuntai. Taloon tulee kaksi uutta asukasta ja asukkaat häätävät itse keskuudestaan yhden pois. Seuraa tapahtumia 24/7-palvelusta, jonka koko kauden saa vain tänään puoleen hintaan.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta