![]() Terhi ei luovuta. |
Big Brother -talossa huonosti voinut nainen päätti jatkaa talossa.
Viime yönä Isoveljelle luovuttamisesta ilmoittanut Terhi on ollut alakuloinen koko torstai-päivän. Vaisu nainen makoili Suvin kanssa makuuhuoneessa, jossa Suvi tiedusteli häneltä kuulumisia. Nainen vastaili kysymyksiin voimattomalla äänellä.
– En kestä ilman röökiä, Terhi tuskaili.
Nainen myös valitti kipeää selkäänsä ja pohti, josko makuuhuoneen paikkoja voisi vaihtaa.
Keskustelun päätteeksi kaksikko suuntasi kohti olohuonetta, jossa muut asukkaat oleskelivat. Tämän jälkeen voipunut nainen vetäytyi erakkoon lisähuoneeseen muista asukkaista. Isoveli kuitenkin kutsui hänet puheilleen.
Päiväkirjahuoneesta palatessaan nainen murtui itkuun. Hän nyyskytti ja kertoi asukkaille, että hän on päättänyt jatkaa talossa.
Isoveli kuitenkin langetti naiselle rangaistuksen sääntöjen rikkomisesta, sillä nainen oli poistunut sohvilta itkemään lisähuoneeseen vastoin sääntöjä. Hänen pitää olla vähintään yhden asukkaan välittömässä läheisyydessä koko ajan, eikä hän saa kertoa rangaistuksestaan muille.
Big Brother -talon uusimmat uutiset ohjelman kotisivuilla
Hanki BB 24/7 netissä – ja tiedät mitä tapahtuu! Koko kausi vain 33,00 euroa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta