Mainos

BB: Annikan selkä petti – pääsi kostamaan Janicalle

09.10.2011 11:02
BB: Annikan selkä petti – pääsi kostamaan Janicalle

BB-Annikan selkä ei kestänyt yöllistä koitosta.


Pandoran lippaan avannut Annika valitsi itselleen pahaa ja joutui ulos seisomaan pahvilaatikkoon koko yöksi, mutta kuinkas sitten kävikään?

24/7:n katsojat olivat äänestäneet Annikan avaamaan Pandoran lippaan. Nainen sai kutsun päiväkirjahuoneeseen ja säännöt luettuaan valitsi suoralta kädeltä pahaa itselleen ja hyvää muille.

Nainen valitsi tehtävää suorittamaan kanssaan Sebastianin. Kaksikon oli määrä seistä koko yö pahvilaatikoissa BB-talon kuistilla. Lisäksi kaksikon piti heitellä palloa, josta välittyi sähköiskuja. Muut talon asukkaat katselivat sisätiloissa elokuvia ja nauttivat ruokatarjoiluista.

Annika ei voinut myöhemmin yöllä enää jatkaa Pahvilaatikko-tehtävän suoritusta selkäkivun takia, ja näin ollen nainen joutui asettamaan itsensä tilalle jonkun toisen asukkaan. Itkuinen Annika pahoitteli tilannetta edelleen ja kertoi hereillä olevalle Janicalle valinneen tämän jatkamaan pahvilaatikossa seisomista Sebastianin kanssa.

Annika on aiemmin ollut tuohtunut siitä, että Janica oli valinnut hänet ja Salarin suorittamaan kivipolulla kävelyä, vaikka tiesi heidän kärsivän siitä eniten. Kenties Annika kosti Janicalle valitsemalla hänet suorittamaan yön ikävää tehtävää?

Miten yö jatkui ja millaisissa tunnelmissa aamu valkeni? Seuraa uutisointia Subin Big Brother -sivustolta.

Hanki BB 24/7 netissä – ja tiedät mitä tapahtuu! Koko kausi vain 33,00 euroa.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos