Mainos

Tanssi Tähtien Kanssa -kilpailija järkyttyi tuomariston tiukoista pisteistä

04.10.2011 17:03
Tanssi Tähtien Kanssa -kilpailija järkyttyi tuomariston tiukoista pisteistä

Satu Ruotsalainen ja Sami Helenius.


Huikean tanssiesityksensä jälkeen kyynelehtinyt Satu Ruotsalainen pelkäsi oksentavansa Vappu Pimiän rinnuksille.

Sunnuntain huikean tanssiesityksen jälkeen kyyneliin liikuttunut Satu Ruotsalainen sai parinsa Sami Heleniuksenkin silmät kostumaan. Satu kertoo kyyneleiden tulleen oikeastaan Samin puolesta.

– Ajattelen koko ajan miten paljon Sami on tehnyt, kaikki koreografiat ja musiikkivalinnathan ovat hänen käsialaansa.

– Olemme tehneet salilla yhdessä kovasti töitä. Nyt onnistuin täyttämään Samin odotukset ja siitä tulee hyvä olo, Satu kertoo.

Ennen parin omaa esitystä Sadun olo oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rento ja astuminen tuomariston eteen jännitti.

– Olin alussa hirmu järkyttynyt tuomareiden pisteistä ja tiukasta linjasta. Sanoinkin, että varmaan oksennan Vapun rinnuksille, jos saamme tuomareilta pelkkiä kakkosia tai kolmosia, Satu paljastaa.

Nähdäänkö tähtiparin ensi sunnuntain esityksessä spagaatti?

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos