![]() BB-Saranna (Kuva: Sub) |
Big Brother -talossa vuonna 2009 ihastuttanut Saranna on jälleen sinkku.
Saranna seurusteli aikoinaan hänen kanssaan samaan aikaan talossa viihtyneen BB-Tonin kanssa, mutta pariskunnan romanssi hiipui loppukeväästä. Saranna ei kauaa aikaillut, vaan kertoi kesäkun lopulla MTV3.fin Viihdeuutisille tapailevansa tamperelaista poikaa. Nyt Saranna kertoo kuitenkin viilettävänsä jälleen sinkkuna.
– Asun Helsingissä ja poika Tampereella, tykkäsimme kyllä toisistamme, mutta lopulta suhde kaatui välimatkaan. Päätimme sitten olla vain kavereita ja olemme edelleen yhteyksissä, Saranna kertoo.
Sen sijaan BB-Tonin kanssa Saranna ei ole enää tekemisissä.
![]() BB-Toni ja BB-Saranna erosi. |
– Meillä oli Tonin kanssa niin paljon erimielisyyksiä, että ei oikeastaan edes huvita olla enää hänen kanssaan tekemisissä, Saranna muotoilee.
Saranna kertoo viihtyvänsä sinkkuna, vaikka nainen onkin tottunut enemmän seurusteluun. Seurustelusuhteet ovat myös opettaneet naista kiinnittämään huomiota luottamukseen.
– Nyt olen oppinut, että luottamus on tärkein. Tehän voitte etsiä mulle miehen? Seuraavaksi haussa on hyvännäköinen skeittaripoika, iloinen Saranna vihjaa.
Mitä Big Brother -talossa tapahtuu tällä kaudella? Seuraa uutisointia Subin Big Brother -sivustolta.
Hanki BB 24/7 netissä – ja tiedät mitä tapahtuu! Koko kausi vain 33,00 euroa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta