![]() Terhi, Tanja ja Suvi keskustelivat. |
BB-talossa epäilykset heräsivät, kun Terhi vastasi kummallisesti hänelle esitettyihin kysymyksiin
Tanja tiukkasi Terhiltä yksityiskohtia Mikaelista. Tämä meni kuitenkin asiasta hämilleen.
Nimeämiskeskustelun seurauksena Tanja kyseli Terhiltä, mitä hänen ja Mikaelin välillä oli oikein tapahtunut bileissä.
– Tai siis jotain, että sä olit nukkunu Miksun vieressä…, hän tarkensi taka-ajatustaan.
Terhi kuitenkin keskeytti naisen nopeasti, mutta täydensi lauseen lopuksi erikoisen kommentin.
– Kainalos mä olin nukkunu, Terhi avasi asiaa.
Tanja kuitenkin muisteli, että asiasta oltiin keskusteltu aikaisemminkin. Suvikin muisti tapahtuman, jolloin Terhi oli kysynyt mieheltä, mitä tapahtuisi jos hän olisi Annikan näköinen. Tähän nainen oli kuitenkin tokaissut lauseen loppuun, ettei hän kuitenkaan ole. Mikael oli lohduttanut häntä sanomalla, että Annikan jälkeen hän ottaisi Terhin.
Nainen kuitenkin korosti, ettei hänen ja Mikaelin välillä ollut tapahtunut mitään.
– Ei oo, hän vielä toisti ja katsoi Tanjaa tarkasti tulkiten, jos asia menisi läpi.
Tanja sopersi ihmetelleensä asiaa, ja Suvi käänsi keskustelun takaisin nimeämisiin.
Sub: Terhi ihastunut Mikaeliin?
Hanki BB 24/7 netissä – ja tiedät mitä tapahtuu! Koko kausi vain 33,00 euroa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta