Mainos

Tanssii Tähtien Kanssa -kisa

27.09.2011 08:00
Tanssii Tähtien Kanssa -kisa

Jani Toivola ja Jutta Helenius.


Jani Toivolan perhe on tulossa yleisön joukkoon kannustamaan tähtitanssijaa suoraan Tanssii Tähtien Kanssa -lähetykseen. Studioon haluaisivat päästä myös monet muutkin.

Tähtitanssija Jani Toivola kertoo, että hänen osallistumisensa Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun on aiheuttanut eduskunnassa kunnon kuhinan.

– Käytävillä kysellään lippuja koko ajan! Mä olen hyvin yllättynyt, että kaikki ovat kiinnostuneita.

– Joudun vähän toppuuttelemaan, kun eihän tässä yhtään tiedä kuinka kauan olen mukana kisassa. Kauhean monelle viikolle ei voi ottaa mitään varauksia, tuore kansanedustaja nauraa.

Tähtitanssija on käynyt mielessään läpi kaikki mahdolliset skenaariot. Myös puheet ovat jo valmiina.

– Mietin tansseja aika paljon ratikassa. Viimeksi kun olin kuntosalilla crosstrainerissa, niin kävin läpi ensimmäistä lähetystä. Itse tanssia ja sitä, mitä me sanotaan juontajalle tanssin jälkeen, Jani nauraa.

Jani Toivola: Tanssi on kasvattanut ihmisenä

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin MTV3-kanavalla.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos