![]() Big Brother 2011 |
Big Brother -talossa olleiden hiirien olosuhteita on valvottu koko tehtävän ajan.
Eilisen Pandoran tehtävästä johtuen asukkaat Salaria ja Minnaa lukuunottamatta viettivät yön sekä valkoisten hiirien että heinäsirkkojen kanssa.
Julkisuudessa on tuotu esiin väitteitä, joiden mukaan asukkaat olisivat kohdelleet hiiriä kaltoin lyömällä niitä superlon-paloilla. Tuotannon mukaan näin ei ole tapahtunut, vaan niiden hyvinvoinnista on pidetty huolta koko ajan.
– Joka kerta, kun Suomen BB-talossa on ollut eläimiä, on se aiheuttanut voimakkaita reaktioita yhteisössä sekä keskustelua siitä, onko eläimiä kohdeltu asiaankuuluvasti. Tuotannolle on hyvin tärkeää se, että eläimiä kohdellaan aina asianmukaisesti, Big Brotherin tuottaja Mikko Räisänen korostaa.
Yksikään tehtävään osallistuneesta 23:sta hiirestä ei ole vahingoittunut, vaan kaikki ovat hyvinvoivia.
BB: Epämiellyttävät yövieraat valtasivat talon – asukkaat kauhuissaan
BB: Tuotanto vastaa hiirien kohtelusta tehtävässä
Hanki BB 24/7 netissä – ja tiedät mitä tapahtuu! Koko kausi vain 39,90 euroa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta