![]() Tanssii Tähtien Kanssa -tähtipari Jani Toivola ja Jutta Helenius. |
Tähtitanssija Jani Toivola haaveili ennen tanssiurakan alkua karistavansa kiloja treenisalilla. Nyt mies kertoo, onko painoa ehtinyt pudota kisan alkumetreillä.
Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun tähtioppilas Jani Toivola on ehtinyt urakoimaan jo monen tanssitunnin verran Jutta Heleniuksen opastuksessa. Opittavaa on vielä paljon, mutta vähitellen tanssiaskeleet ovat alkaneet sujua.
– Olen tehnyt sängyssä maatessani mielikuvaharjoituksia ja mielestäni muistan ensimmäisen tanssin koreografian päässäni. Se on ollut huojentavaa huomata, Jani toteaa.
– Toivon, että ensimmäisessä lähetyksessä uskaltaisin heittäytyä täysillä tanssiin ilman odotusta tai toivomusta siitä, mikä lopputulos tulee olemaan, hän jatkaa.
Jo ennen tanssiurakan alkua tähtioppilas kertoi haaveilevansa siitä, että olisi tanssikisan päätyttyä olevansa hoikemmassa ja tiukemmassa kunnossa. Monesti tähtitanssijoilla kilot alkavat karista jo ensimmäisten treeniviikkojen aikana.
Tanssitähti Jani Toivola paljastaa onko tiukka treenikuuri on tehonnut!
Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin 25.9. alkaen MTV3-kanavalla
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta