Mainos

Olisitko tanssinut mieluummin naisen kanssa, Tanssii tähtien kanssa -tähtioppilas Siiri Nordin?

02.09.2011 12:12
Olisitko tanssinut mieluummin naisen kanssa, Tanssii tähtien kanssa -tähtioppilas Siiri Nordin?

Tanssii Tähtien Kanssa -tähtipari Siiri Nordin ja Jani Rasimus.


Rock-henkisenä poikatyttönä tunnettu Siiri Nordin on innoissaan Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailun tuomasta muodonmuutoksesta. Nuori nainen myöntää viihtyvänsä niin mekossa kuin korkkareissakin.

Killer-yhtyeen keulakuvana 2000-luvun alussa pinnalle ponnahtanut Siiri muistetaan poikamaisesta tyylistään. Tanssiparketilla rokkari joutuu sulautumaan naisellisempaan rooliin, mutta se sopii Siirille paremmin kuin hyvin.

– Mulla ei ole näistä asioista enää samanlaisia ahdistuksia kuin mitä joskus parikymppisenä oli. Silloin kun mulle yritettiin tyrkyttää mekkoa, niin se ei tullut kuuloonkaan.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ulkomaisissa versioissa on ehditty jo näkemään samaa sukupuolta olevia pareja. Aikanaan naisen kanssa rekisteröidyssä parisuhteessa ollut Siiri on kertonut seksuaalisesta suuntautumisestaan myös julkisuudessa.

Olisitko lähtenyt Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun naisen kanssa, Siiri Nordin?

Tanssii Tähtien Kanssa sunnuntaisin 25.9. alkaen MTV3-kanavalla

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos