Mainos

Näin BB-Tia avautuu karkaamisestaan

01.09.2011 19:56
Näin BB-Tia avautuu karkaamisestaan

BB-Tia


BB-Tia kertoo Big Brother Extran haastattelussa, että talon sinkkumeininki ahdisti naista suunnattomasti.

Big Brother -ohjelmassa nähtiin torstaina historiallisia hetkiä, kun ensimmäistä kertaa Suomen BB-talon asukas karkasi talosta.Päiväkirjahuoneessa tapahtuneen avautumisen jälkeen Tia pakkasi tavaransa, poistui talosta ovelasti ulkopuolella sijainneen pesän kautta ja murtautui ulos kamerakäytävään.

Torstai-iltana Elina Viitasen juontamassa BB Extra -ohjelmassa Tia kertoi, mikä naista talossa oikein ahdisti.

– Talo ei vain tuntunut omalta paikalta. Olin ainoa, joka seurusteli, joten oli vähän sellainen sinkut saarella -olo. Oon suhteessa, joten mulla ei ole niin villi meininki, siellä oli vähän friikkisirkus-meininki.

Tia kertoo myös viikkotehtävän sähköshokkien stressanneen naista, sillä sähkömiehenä työskentelevältä isältään Tia oli oppinut, ettei sähköllä leikitä.

– Sanoin etukäteen, että talossa ei varmasti oo asioita, jotka ottais hermon päälle ja ajattelin että jaksan, mutta kyllä se oli paljo vaikeampaa. Heikko lenkki olin, myönnän. Nostan hattua niille jotka siellä pystyy oleen, ite en kyl pystynyt, Tia toteaa.

Tian tilalle taloon on torstai-iltana astellut uusi asukas Amanda. Seuraa talon käänteitä Subin Big Brother -sivustolta.

Hanki BB 24/7 -palvelun koko kausi nyt ennakkokampanjahintaan 34,90 €, tarjous voimassa 2.9. asti.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos