![]() BB-Janica teki shokkipaljastuksen. |
Talon naiset paljastivat esittelykierroksella hurjia asioita itsestään.
Kirjanpitäjänä työskentelevä Janica on myös stiptease-tanssija, kun abortin tehnyt Tia on viettänyt osan elämästään lastenkodissa. Terhi puolestaan yllätti tiedolla, että hänellä on pieni poika.
Asukkaat aloittivat esittelykierroksen Terhistä. Automaalariksi kouluttautunut nainen yllätti toiset kertomalla olevansa kuusivuotiaan pojan äiti.
– Asun väliaikaisesti muksun kanssa tädin nurkissa, hän sanoi.
Tia paljasti omalla vuorollaan, että hän on asunut lastenkodissa ja perhekodissa, jonne hän aikoinaan itse hakeutui. Hän on myös tehnyt abortin. BB-taloon hänet ajoi julkisuuden kaipuu.
– Lupasin, että teen mitä vaan, että pääsen taloon: lopetan jopa tupakan polton, Suomen seksikkäin tavis-kilpailun voittanut ja Hymy-lehden blogaajakin kunnostautunut nainen kertoi.
Kirkkonummella asuva Janica tiputti jymy-yllätyksen, kun hän kertoi työskentelevänsä kirjanpitäjän ammattinsa rinnalla myös stripparina.
– Olen sataprosenttinen hetero, mutta olen ollut rahasta naisen kanssa. Mutta en saa naisista kiksejä, kahden lapsen sinkkuäiti selvitti.
Lapsilleen Janica on kertonut stripparinimikkeen sijaan tekevänsä töitä tanssijana. Hän myös paljasti, että häntä on pyydetty mukaan aikuisviihde-elokuvaan.
BIG BROTHER alkaa Subilla 31.8. Big Brother 24/7-palvelut avautuvat jo 30.8.
Hanki BB 24/7:n koko kausi nettiin nyt ennakkokampanjahintaan.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta