Mainos

Salkkaritähti Sami Sarjula: Uhkaako laulu-ura näyttelijäntyötäsi?

11.07.2011 10:56
Salkkaritähti Sami Sarjula: Uhkaako laulu-ura näyttelijäntyötäsi?

Sami Sarjula on laulava näyttelijä.


Salatut elämät -sarjassa Ossi Puolakkaa näyttelevä Sami Sarjula on kokeillut kesän aikana siipiään laulajana.

Sarjula kertoo esiintyneensä kesän aikana noin kymmenen kertaa, juhannuksena mies nousi 1300-päisen yleisön eteen kotikonnuillaan Kangasniemellä. Esiintymisen saralla laulaminen on ollut Samille uusi aluevaltaus, joka on miehen mukaan sujunut hyvin.

– Vastaanotto on ollut positiivinen ja ihmiset ovat kovasti tykänneet. Vielä ennen Salkkarien kuvauksia on pari keikkaa jäljellä. Elokuu otetaan happea ja sitten olisi edessä bändin kasaaminen, Sami kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Yleisö on innoissaan halunnut kuulla, miltä Salkkari-Ossina tunnetun miehen ääni kuulostaa laulaessa. Roolihahmoon sekoittamiseen tottunut mies ei "Ossittelusta" ärsyynny.

– Se nyt on selvä, että kun on suositusta sarjasta kyse, niin suuri yleisö myös puhuttelee minua "Ossina". Ei se minua haittaa, kuuluu työnkuvaan. Laulukeikoilla Ossiksi sekoittaminen yleensä päättyy siihen kun alan laulamaan ja omana itsenäni tulkitsemaan kappaleita.

Monipuolisen esiintymiskokemuksen niin Hunks-tanssijana, juontajana, laulajana ja näyttelijänä hankkinut lahjakkuus on kesän aikana hurmannut laulajana, miten on Sami, uhkaako laulu-urasi mahdollisesti näyttelijäntyötäsi?

– Salatut elämät on edelleen päätyöni, eikä laulaminen ole missään nimessä uhkaamassa sitä. Näytteleminen on minulle intohimo, laulaminen ja laulukeikat kulkevat siinä sivussa aikataulujen muuten salliessa, Sami toteaa.

Katso Salatut elämät -sarjan kesäuusintojen aikataulu ohjelmasivuilta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos