Mainos

Minne katosi BB-Marika?

09.05.2011 20:59
Minne katosi BB-Marika?

Marika Eerola oli 2010 BB-kauden suosituin naisasukas.


Big Brother 2010 -ohjelmassa toiseksi saakka pärjännyt Marika Eerola on jatkanut opintojaan, ja ulkomaille lähteminen on toistaiseksi jäänyt vielä haaveilun tasolle.

Marika kertoo viettäneensä hiljaiseloa Big Brotherin jälkeen. Hän jatkaa sosionomin opintojaan ja työskentelee yritysvastaanotossa sekä vanhustentalolla.

– Ei ole elämä kauheasti mullistunut. Haluaisin ihan järjettömästi lähteä ulkomaille asumaan, mutta odottelen ainakin syksyyn, kun tulee vaihto-ohjelmien peruutuspaikat. Minulta meni se haku vähän ohi, kun olin BB:n jälkeen niin sekaisin, hän kertoo.

Marikan ohjelmassa voittama matkalahjakortti Thaimaahan on myös vielä käyttämättä.

– Käytän sen ensi talvena. Nyt kesällä ei ehkä ole paras aika lähteä sinne.

Värjäsin hiukset mustiksi

Kirkkaan punaisesta tukastaan tunnettu Marika on värjännyt kutrinsa mustiksi, joten häntä ei enää niin helposti tunnisteta.

– Heti BB:n jälkeen ihmiset tunnistivat tosi paljon, mutta ei enää niinkään. Olen rajoittanut baareissa käymistäkin. Käyn nykyään lähinnä homobaareissa, eikä siellä ketään kiinnosta, kuka olen.

Marika tunnustaa olevansa edelleen sinkku, eikä myönnä, että tv-julkisuus olisi tuonut parempia iskumahdollisuuksia tytöistä pitävälle naiselle.

– Kyllä tuossa jotain pientä säätöä on ollut, hän kommentoi.

BIG BROTHER 2011 -asukashaku on nyt käynnissä!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos