Mainos

Muodin huipulle: Tässä ovat finalistit!

26.04.2011 20:56
Muodin huipulle: Tässä ovat finalistit!

Linda Sipilä, Leni Lauretsalo, Jussi Salminen


Muodin huipulle -voitosta taistelevat tänä vuonna Jussi, Linda ja Leni. Catwalkilla nähtiin tuttuun tapaan suuria tunteita ja kyyneliä.

Muodin huipulle -Linda Sipilä nappasi viimeisessä catwalkissa itselleen viidennen voiton.

– Catwalk meni nyt ihan oikeasti sillä tavalla, kuin itsekin toivoin. Olisin itse valinnut samalla tavalla. Minun mielestäni kilpailussa oli monta suunnittelijaa, joiden olisi pitänyt päästä pidemmälle, esimerkiksi Suvi ja Tuomas, hän myöntää.

Leni Lauretsalolla oli tunteet pinnassa catwalkilla ja jatkoon päästyään hän purskahti itkuun.

– Itkin siellä ihan ilman syytä, kaikki tuntui koskettavalta kun oli viimeinen catwalk. Se oli ihan tosi herkkä hetki ja käyttäydyinkin siinä vähän naurettavasti, hän myöntää.

Kolmas finaalissa nähtävä suunnittelija on Jussi Salminen. Finaalimallistosta hän lupaa tehdä omannäköisensä.

– Aion tehdä jotain todella uutta, mitä katsojat ja tuomarit eivät osaa odottaa. Lähden avantgardistisella ja erikoisella linjalla, tosi rohkeita vetoja tehdään. On tulossa aika spesiaalimallisto ja aion pitää oman linjani ihan loppuun saakka, mies napauttaa.

Muodin huipulle -Linda: Voitto tuli kaapin takaa, katso videohaastattelu

Muodin huipulle -Leni iloitsee: Näin sen pitikin mennä, katso videohaastattelu

Muodin huipulle -Jussi: Finaalissa nähdään rohkeita vetoja, katso videohaastattelu

Muodin huipulle -kilpailu: Vastaa ja voita Vilan lahjakortti!

Katso jakso jälkikäteen Katsomossa

Muodin huipulle Facebookissa

Muodin huipulle tiistaisin MTV3-kanavalla kello 20. Pikauusinta AVA -kanavalla keskiviikkoisin kello 20.


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos