![]() Lassi Valtonen |
Idolsissa ihastuttanut Lassi Valtonen paljastaa, että levy-yhtiöt ovat kiinnostuneet hänestä. Lisäksi rumpalina bändissään viihtyvä mies on harkinnut uudelleen laulajanhommia.
Lassi Valtosen Idols-taival päättyi ennen kuin se oikeastaan ehti alkaa. Mies jättäytyi kisasta juuri ennen livelähetyksiä. Lassi sanoo, että on kuluttanut aikaa ohjelman jälkeen lähinnä soittohommien parissa.
– Minulle kuuluu ihan hyvää. Olen ottanut lunkisti ja miettinyt asioita uudelta kantilta, Lassi sanoo.
Heti lopettamispäätöksensä jälkeen Lassi kommentoi Idolsin nettisivuille, ettei ole kiinnostunut levyttävän artistin hommista. Veri veti rumpujen taakse.
– Mua ei vaan yksinkertaisesti innosta laulaa tai keikkailla laulajana tällä hetkellä, nuorukainen sanoi tuolloin.
Lassi kertoo tulevaisuudensuunnitelmistaan
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta