![]() Martti Saarinen esiintyi vihdoin haluamallaan intensiteetillä. |
Martti Saarinen kertoo keränneensä sunnuntaiseen iskelmäfinaaliin niin paljon fiilistä, että tunnelataus meinasi mennä yli.
Idols-finalisti Martti Saarinen lauloi toisessa finaalissa edesmenneen kansansuosikin Kirka Babitzinin kappaleen Viimeiseen mieheen. Martti kertoo, että treenasi esitystään varten kuuntelemalla itse biisin lisäksi myös haastatteluja Kirkasta.
– Kuuntelin, kun hänen ystävänsä kertoivat, millainen ihminen Kirka oli. Ja esityksen kruunasi vielä tämä Kirkan lesken lainaksi antama koru. Siitä tuli sellainen tunnelataus, joka meinasi melkein mennä yli, Martti sanoo.
Martti toteaa, että on tähänastisissa esityksissään yrittänyt aina laulaa fiiliksellä, mutta esiintymisjännitys on sotkenut suunnitelmia.
– Siitä on tullut sellaista suorittamista. Nyt sain oikeasti tunnetta mukaan, se oli mahtavaa, laulaja myhäilee.
Martti: Tämä oli paras esitykseni
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta