![]() Martti Saarinen. |
Idols-kilpailun ennakkosuosikiksi mediassa nostettu Martti Saarisen pasmat menivät sekaisin, kun hän joutui yllättäen laulamaan henkensä edestä.
Viimeisessä Idols-semifinaalissa neljä eniten ääniä saanutta laulajaa pääsi suoraan finaaleihin. Neljä jäljelle jäänyttä joutui laulamaan ja taistelemaan kahdesta viimeisestä finaalipaikasta.
Lehdistössä yhdeksi Idols-kilpailun ennakkosuosikiksi nimetyltä Martti Saariselta jäi varma finaalipaikka saamatta. Laulaja joutui mukaan uuteen äänestykseen, jossa ratkottiin viimeiset jatkoonpääsijät.
– Suoritukseni oli hirveän epävarma. Olin jotenkin ihan hermona, kun jouduin yhtäkkiä mukaan pudotuspeliin. Se lisäsi paineita, vaikka en missään vaiheessa pitänytkään itsestäänselvyytenä, että olisin ollut suoraan finaalissa, Martti kertasi torstai-illan tapahtumia.
Kun viimeiset finaalipaikat julistettiin, oli Martti jo henkisesti valmistautunut putoamaan kisasta.
– Olin ihan varma, että lähden kotimatkalle. On ihan huikeaa, että olen vielä mukana. Fiilis on aivan uskomaton, Martti tuuletti suoran lähetyksen jälkeen.
Idols-Martti: Näin juhlin finaalipaikkaa!
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta