Mainos

Idols-Jusu maksanut mallikkaasti ulosottovelkojaan

08.03.2011 12:42
Idols-Jusu maksanut mallikkaasti ulosottovelkojaan

Idols-semifinalisti Jusu Wirekoski on lyhentänyt vauhdilla ulosottovelkojaan.


Idols-semifinalisti Jusu Wirekoski, 24, on lyhentänyt huomattavasti ulosottovelkojaan viime vuosina.

Kohu Jusun raha-asioiden ympärillä syntyi viime viikolla, kun Ilta-Sanomat uutisoi Idols-semifinalistin saaneen vuosina 2008–2011 yhteensä 14 tuomiota laskujen ja velkojen maksattamatta jättämisestä eri yrityksille.

Maksamatta jääneet laskut ovat päätyneet myös ulosottoon. Etelä-Savon ulosottovirastosta saadun todistuksen mukaan Jusulla on edelleen ulosotossa yli 2 300 euroa. Hän on kuitenkin viime vuosina lyhentänyt ulosottovelkojaan mallikkaasti, sillä kaikkiaan häneltä on karhuttu 7 900 euron suuruista summaa.

– Tuollaiset prosessit eivät tapahdu nopeasti. Suurin osa tästä koko kolmen vuoden kohutusta summasta on jo hoidettu ja maksettu. Aion myös hoitaa sen loppuun asti. Olen tehnyt nyt työelämässä hommia koko ajan, että saisin hoidettua asian eikä näin kävisi uudestaan, Jusu kommentoi asiaa Idols-sivuilla.

Jusu kertoi velkojen syntyneen, kun hän siirtyi työelämästä opiskelijaksi.

– Jokainen varmasti ymmärtää, että se muuttaa taloutta. Kun pyrkii tulemaan toimeen omillaan, toki perheen tuen kautta, niin näin voi joskus käydä, Jusu totesi.

Tiedot perustuvat 7.3.2011 Etelä-Savon ulosottovirastosta saatuun todistukseen ulosottorekisteristä.

IDOLS MTV3-kanavalla torstaisin ja sunnuntaisin kello 20.00

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos