![]() |
MTV3:n huippusuosittu viihdesarja Putous rikkoo lauantai-illan katsojaennätyksiä toisella tuotantokaudellaan. Putouksella on jo kaksi miljoonan katsojan rajan ylittänyttä jaksoa.
5.2. esitetty jakso päätyi 1 034 000 katsojaan ja viime lauantain 12.2. jakso sai keskimäärin 1 008 000* katsojaa. Ohjelma on erityisen suosittu lapsiperheissä ja nuorten aikuisten parissa. Ohjelman vetovoimaa kuvaa korkea katseluosuus: 60 prosenttia 10-54-vuotiaista tv:n katsojista seurasi lauantai-iltana juuri Putousta.
Mikään lauantai-illan viihdesarja ei ole kerännyt vastaavanlaisia katsojamääriä vuosikausiin. Suorana lähetyksenä tuleva Putous on osoittautunut todelliseksi koko kansan ja koko perheen suosikiksi. Hykerryttävän hauskoista sketsihahmoista etenkin Munamies on muodostunut ilmiöksi, joka elää aivan omaa elämäänsä mm. kahvipöytäkeskusteluissa, leikkipuistoissa ja sosiaalisessa mediassa. Ohjelma on myös ollut loistava näytönpaikka uusille, nuorille näyttelijälahjakkuuksille.
Ensi lauantaina Putouksen toiseksi viimeisessä jaksossa nähdään lisää loistavia suorituksia ja käydään kiihkeä taisto sketsihahmokisan semifinalistikolmikon kesken. Suosikkihahmonsa voi äänestää finaaliin Putouksen nettisivuilla: mtv3.fi/putous
PUTOUS MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30-21.00
Lähde: Finnpanel TV-mittaritutkimus, *ei sisällä seitsemän vuorokauden aikana tulevaa tallennekatselua
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta