![]() Santtu Väyrynen saapui Idolsiin kokeilemaan onneaan. |
Joensuulainen Santtu Väyrynen, 18, karsiutui omasta mielestään Idols-kilpailusta varsin erikoisesta syystä. – Osasin laulaa biisin nuotilleen, mutta tulkinta kuulosti aivan samalta kuin levyllä, mies harmitteli laulusuorituksensa jälkeen.
Artistinurasta haaveileva Santtu Väyrynen passitettiin kotimatkalle Idolsin Kuopion koelauluista. Juha Tapion herkkää Kaksi puuta -kappaletta tulkinnut nuorukainen ei saanut vakuutettua vaativaa Idols-tuomaristoa.
– Vapisin jännityksestä ennen tuomarihuoneeseen menoa ja olin ihan jäykkänä laulaessa. Totesin siinä itsekin, että mulla oli aivan väärä biisi tähän kilpailuun. Suoritukseni jäi jotenkin vajaaksi.
Tuomaristo puuttuikin välittömästi Santun jäykkyyteen sekä oman tulkinnan puuttumiseen.
– Osasin laulaa biisin nuotilleen, mutta tulkinta kuulosti aivan samalta kuin levyltä, Santtu harmitteli.
Idols-Santtu: Näin olisin onnistunut koelaulussani
Idols-jaksot nähtävissä viikon ajan Katsomo.fissä
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta