![]() Anniina Korsikko Idols-tuomariston edessä. |
Kuopion koelauluissa vaativan Idols-tuomariston eteen astelee 17-vuotias Anniina Korsikko, jonka haaveissa on nousta koko kansan julkkikseksi. Miten käy laulajanurasta unelmoivan neitokaisen?
Kuopiolainen Anniina Korsikko paljastaa haaveilleensa pikkutytöstä asti laulajanurasta. Nyt kun ikä vihdoin riitti Idolsiin osallistumiseen, ei Anniina voinut jättää tilaisuutta käyttämättä.
Pienissä tapahtumissa, kuten koulun ja sukulaisten juhlissa ahkerasti esiintynyt Anniina kertoo unelmoivansa ylipäätään pääsemisestä koko kansan tietoisuuteen. Julkisuuteen liittyviä haaveita nuorella naisella riittää useampi.
– Haluaisin olla malli, laulaja tai olympiatason esteratsastaja. Ennen kaikkea haluan olla esillä ja näyttää, että musta on johonkin.
Anniina: Missikisoihin tai BB-taloon!
Idols-uutiset nyt myös MTV3 Tekstikanavalla sivulla 660.
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta