Mainos

BB-Sandraa kosittiin Slovenian finaalilähetyksessä

13.12.2010 21:05
BB-Sandraa kosittiin Slovenian finaalilähetyksessä

BB-Sandraa kosittiin yllättäen.


Suomessakin vieraillut Sandra Auer ei voittanut Big Brotheria, mutta muistaa finaalista varmasti jonkun muun kuin pettymyksen.

Slovenian Big Brother päättyi sunnuntaina ja suomalaisiakin sulostuttanut ja ihastuttanut Sandra pääsi neljän finalistin joukkoon.

Sympaattisen vaaleaverikön charmi ei yltänyt kisan voittoon saakka, mutta Sandra sai silti kokea yhden illan suurimmista yllätyksistä.

Isoveljen talossa läheiseksi Miso Kontrecin kanssa tullut Sandra sai kuulla asuintoveriltaan rakkaudentunnustuksen suorassa lähetyksessä. Talosta Sandran jälkeen poistunut Miso polvistui naisen eteen ja tunnusti tälle rakkauden miljoonien katsojien edessä.

Yllättynyt Sandra ei saanut sanaa suustaan, vaan katsoi kosijaansa suu auki. Lopulta Sandra sai kakistettua sanan "kyllä" eteensä polvistuneelle miehelle, joka oli esittänyt hänelle jonkinlaisen kosinnan.

Romantiikannälkäisten katsojien on kuitenkin turha alkaa suunnitella BB-häitä. Sandra kertoi maanantaina, että häitä on turha vielä odottaa. Hän jättää kuitenkin kaikki mahdollisuudet avoimiksi.

Katso kuva Sandran "kosinnasta" Slovenian Big Brother -sivuilta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos