Mainos

BB-Petri: Lihoin talossa kymmenen kiloa

28.11.2010 10:35
BB-Petri: Lihoin talossa kymmenen kiloa

BB-Petri, Big Brother 2010


Big Brotherista semifinaalissa häädetty Petri haikailee jo treenaamaan, sillä talossa tuli ylimääräisiä kiloja.

– Pitää hakea lätkäkamat, mennä treeneihin ja ruveta laihduttamaan. Lihoin varmaan kymmenen kiloa, Petri arvioi.

Petrin mukaan talossa alkoivat loppuvaiheessa paineet purkautua paineet itse kullakin asukkaalla. Viimeisellä viikolla nähtiin muun muassa Petrin ja Ninon raivokas riita.

– Siinä oli vaan erimielisyyksiä asioista, ja ehkä stressi purkautui vähän kaikilla ulos. Ei siinä mitään henkilökohtaista ollut. Oli paineita, ja Ninon kanssa olemme molemmat sellaisia, että haemme sitä riitaa, niin sitten vain otettiin yhteen.

Petri uskoo kuitenkin pysyneensä mukana kisassa näin pitkään siksi, että hän oli oma, suorasanainen itsensä.

– Näytin aika paljon tunteita, vihaa ja suruakin. Varmaan se on sitten tehnyt ihmisiin vaikutuksen. Jos oli jotain jotakin vastaan, sanoin sen suoraan, enkä peitellyt sitä. Enkä sitten itkenyt päiväkirjahuoneessa selän takana. Kyllä sen huomasi, että jotkut sitäkin teki.

BB-Petri: Lihoin talossa kymmenen kiloa

BB-Petri, Big Brother 2010


Mazalle ehdottomasti läheisin ihmisen talossa oli Satu, jonka lähdettyä hän viihtyi parhaiten Eetun, Nikon ja Elisabetin seurassa.

– Elisabetin kanssa meillä saattoi olla välillä, ettei juteltu viikkoon, eikä edes katsottu toisiamme päin, mutta kyllä se oli silti sellainen tuki ja turva siellä alusta asti. Ärsyttävin oli Marika. En voi sietää sellaista hössöttämistä, se saa mulla ainakin verenpaineen nousemaan. Mutta siihenkin tottui.

Kotiin Kuopioon palattuaan Petri aikoo lepäillä ja viettää mahdollisimman paljon aikaa kavereidensa kanssa. Työpaikkaa hänellä ei tällä hetkellä ole, eikä mitään tietoa, mitä hän alkaa seuraavaksi tehdä elämässään.

Big Brother 2010 -voittaja selviää sunnuntaina Big Brother Finaalissa klo 21.00 Subilla!

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos