![]() Ksenia on palannut normaaliin elämään. Kuva: MTV Oy |
Big Brother -talosta jo aiemmin häädetty Ksenia kertoo yrittävänsä päästä nyt eroon kiloista, jotka hänelle kertyivät BB:n aikana.
– En ole uskaltanut käydä vaa’alla, mutta mitkään vanhat vaatteet eivät mahtuneet päälleni. Minun piti ostaa uudet housut, jotka olivat kaksi kokoa isommat, mitä aiemmin olin käyttänyt, Ksenia päivittelee.
Hän onkin normaaliin arkeen palattuaan lenkkeillyt ahkerasti.
– Äidin mielestä olen jo vähän hoikistunutkin.
Ksenia kertoo olevansa muista BB-asukkaista yhteyksissä eniten Pauliin ja Inkaan. Paulin kanssa kyseessä on hänen mukaansa kuitenkin vain kaveruus.
– Ei se siitä sen kummemmaksi kasvakaan. Mitään muutakaan sutinaa ei ole ollut. Jotkut tulevat baarissa juttelemaan, mutta en ole saanut sen enempää iskuyrityksiä kuin ennenkään, Ksenia kertoo.
Nuori nainen käy lukiota kolmatta vuotta, mutta kursseista on koossa vasta puolet. Hän pelkääkin, että opiskeluaika venyy viiteen vuoteen.
– Olen tarkoituksella opiskellut hitaaseen tahtiin, mutta BB:n vuoksi jäi väliin paljon kursseja, hän harmittelee.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta