![]() Elisabet häädettiin BB-talosta sunnuntaina. |
Big Brotherista sunnuntaina häädetty Elisabet pitää itseään voittajana, vaikka ei päässytkään mukaan finaaliviikolle.
– Ei harmita ollenkaan. Koin niin paljon kaikkea, ettei minulla voisi edes olla huono mieli, Elisabet kertoo häädöstään.
Elisabetin ja taloon jääneet Petrin välit herättivät paljon keskustelua. Elisabet kiistää, että hän olisi harrastanut seksiä Petrin kanssa.
– Jotain siellä peiton alla tapahtui, mutta siitä on hatarat muistikuvat, kun alkoholia oli veressä. Emme harrastaneet seksiä. Kun raskaustesti tuli, olin paniikissa. Otettiin yhteen, Petri oli yksi ihmisistä, joka sai minut raivostumaan. Meillä on Petrin kanssa viharakkaussuhde. Minulla oli myös läheisyydenkaipuu ja Petri antoi läheisyyttä minulle.
Elisabet Petristä: Meillä on viha-rakkaussuhde
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta