![]() Nino haaveili lapsista. Big Brother 2010. |
Oli Ninon vuoro pitää kampanjapuhettaan. Puheessaan mies paljasti taistelleensa pitkään homouttaan vastaan.
Nino oli aiemmin jo yrittänyt pitää kampanjapuhetta, muttei ollut keksinyt mitään sanottavaa. Nyt mies oli saanut hetken lisää mietintäaikaa ja astui estradille paremmin valmistautuneena.
Hän aloitti puheensa kertomalla perheestään.
– Aina mä olen saanut harrastaa. Meidän äiti on pitänyt musta todella hyvää huolta, Nino sanoi.
Miehen mukaan äiti oli hänelle tärkein ihminen maailmassa. Nino jatkoi kertomalla, että hän oli ollut koulussa kiusattu, muttei ollut kertonut siitä perheelleen.
– Mä olin 20, kun tajusin olevani homo. Taistelin sitä vastaan, koska mä olen aina halunnut perheen, Nino paljasti.
Nino: Taistelin homoutta vastaan
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta