Mainos

BB-Pönttö tarjoili Hannulle ja Marikalle yömyssyt

06.10.2010 07:35
Haanujuna kaarsi asemalaiturille. (Kuva: Sub)

Hannu ja Marika pääsivät salaa nauttimaan Big Brother -talon Pöntön tarjoamista snapseista.

Kaksikon vahtiessa asemalaiturille saapuvia junia, avasi BB-Pönttö jälleen sanaisen arkkunsa. Hannulle Pönttö oli jo tuttu sen antamista aiemmista salatehtävistä, mutta Marikan se sai ihmetyksen valtaan. Pönttö huvitti nimittelemällä uutta tuttavuuttaan muun muassa kiekukaulaksi, räpätädiksi ja punatulkuksi.

Mystinen BB-Pönttö. (Kuva: Sub)

Pönttö kertoi pystyvänsä vaikuttamaan junavuoroihin ja lupasi lähettää Hannulle ja Marikalle haamujunan, jonka tuoman kuljetuksen heidän pitäisi tyhjentää salaa kaikessa hiljaisuudessa.

Hetken kuluttua haamujuna toi parivaljakolle shotit, jotka nämä tyytyväisenä tyhjensivät. Parivaljakko jännitti muiden asukkaiden kohta epäilevän, mitä he oikein kyykkivät asemalaiturilla. Murheet kuitenkin unohtuivat, kun toinen haamujuna toi mukanaan lisää piristettä.

Marika ja Hannu nauttivat BB-Pöntön tarjoilusta. (Kuva: Sub)

– On se nyt tuhlausta mennä nukkuu, kun on saanut pari shottii, Marika totesi huvittuneena.

Kaiken kaikkiaan Pönttö tarjoili neljä shottia, jonka jälkeen parivaljakko jäi harmittelemaan vahtivuoron päättymistä.

Lue lisää talon tapahtumista Subin Big Brother -sivustolta.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos