![]() |
Sunnuntai-iltana Big Brother -talosta häädetty Habib suunnittelee paluuta koulunpenkille.
Sunnuntaina talosta häädettiin kaksi asukasta. Habibin lisäksi myös Riikka joutui jättämään talon. Habib ei ollut erityisen pahoillaan siitä, että hän joutui lähtemään.
– Nyt on tosi hyvä fiilis. Olen iloinen että pääsin takaisin siviilielämään. Saa tehdä mitä huvittaa, mies kertoi maanantaina MTV3.fin Viihdeuutisille.
Mitä oli ensimmäisenä mielessä kun kuulit häädöstä?
– Se, että pääsee näkemään perheen, kavereita ja niitä ihmisiä, jotka ovat oikeasti tärkeitä.
Mitä aiot tehdä seuraavaksi?
– Ainakin koulun penkille aion mennä. Jäljellä on vielä 12-13 kurssia ja ylioppilaskirjoitukset.
Katso Habibin videohaastattelu Sub.fin Big Brother -sivuilta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta