![]() |
Ville testasi Ksenian humalatilaa erikoisella testillä.
Tunnelma oli korkealla, kun megabileet jatkuivat juhlajuomien voimin. Osa asukkaista joraili ja lauleskeli innokkaasti saunassa, kunnes joukkio alkoi jutustella vauhdikkaiden bileiden käänteistä.
Yhtäkkiä asukkaiden huomio kiinnittyi ulkona kipittävään Kseniaan, joka veti terassilla sipsejä suuhunsa kaksin käsin varsin humaltuneen oloisena. Saunan lämöstä nauttivat asukkaat repesivät neidon toimille.
– Minkäläaisia naisia tänne on oikein tullut, miehet hekottelivat.
Hetken kuluttua melkoisessa tuiterissa oleva Ksenia saapasteli itsekin saunaan soperrellen niitä näitä. Naisen puheet olivat siinä määrin sekavia, että Ville päätti tehdä naiselle "kännitestin".
– Oota, oota, Ksenia soperteli silmät sirrillään, kun Ville kehotti naista matkimaan herran tekemiä liikkeitä.
Ensin naisen piti nostaa kätensä ylös, jonka jälkeen käden piti siirtää pään päälle.
– Meni väärin jo, Niko nauroi, mutta testi jatkui edelleen.
Lue koko juttu Sub.fin Big Brother -sivuilta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta