![]() |
Big Brother -talosta ulos joutunut Mia sopeutui hyvin häätöönsä ja suunnittelee jo tulevaisuuttaan opiskelijana.
– Olisi ollut kiva jäädä viikoksi tai pariksi, mutta kauempaa en olisi jaksanut, sunnuntaina Big Brother -talosta häädetty Mia kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille maanantaina aamupäivällä.
Aluksi Mia järkyttyi häädöstään, sillä hän uskoi loppuun saakka Habibin joutuvan talosta ulos.
– Kun oma nimi tuli, niin se yllätti sillä hetkellä.
Mia ei jää tyhjän päälle, sillä tarmokas nainen aloittaa opiskelut.
– Nyt menen koulunpenkille opiskelemaan englantilaista filologiaa. Minusta tulee humanististen tieteiden kandidaatti ja siitä sitten filosofian maisteri.
– Tämä (Big Brother) oli välietappi.
Julkisuuteen hän ei usko jäävänsä.
– Enköhän nopeasti unohdu, kun olin niin vähän aikaa julkisuudessa.
Katso video BB-Mian haastattelusta Sub.fin Big Brother -sivuilta täältä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta