Mainos

BB-talossa kolmiodraama – Elisabet raivostui Petrin ja Ksenian käsileikeistä

15.09.2010 07:31
Elisabet ja Petri keskustelivat väleistään. (Kuva: Sub)

Big Brother -talossa koettiin taas raivokkaita tunteenpurkauksia yöllä, kun Elisabet antoi palautetta Petrin naisseikkailuista.

Isoveli oli järjestänyt Riikan synttäreiden johdosta kunnon bileet talon asukkaille. Juhlajuoman virratessa alettiin jälleen keskustella asukkaiden väleistä ja aiemminkin tunteensa avoimesti laukonut Elisabet päätti antaa tällä kertaa palautetta Petrille.

Elisabet keskusteli talon pihalla Petrin kanssa, jonka kanssa oli vaihtanut kiihkeitä suudelmia viikonloppuna. Kaksikko pui välejään välillä tiukkaakin sävyyn ja Elisabet kommentoi Petrin hyppivän naisesta naiseen talossa.

Elisabet otti esiin Ksenian ja Petrin välit. Petri ihmetteli Elisabetin purkautumista, sillä hän ei ollut edes suudellut Ksenian kanssa.Elisabet kuitenkin väitti, että Petri olisi kertonut häenn ja Ksenian käsipelistä peiton alla jotain ihan muuta.

Petri totesi, että Elisabet oli itsekin kähminyt häntä alapäästä.

– Mä yritin herättää sua! Elisabet perusteli tekojaan.

Lue koko juttu Big Brother -sivuilta

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos