Ensimmäiset tanssiharjoitukset ovat olleet tv-toimittaja Anna Perholle, 40, haastavia ja turhauttavia. – Itsetuntoni on kutistunut tulitikkuaskin kokoiseksi tämän harjoitusprosessin aikana, Anna myöntää.
Ensimmäiseen suoraan Tanssii Tähtien Kanssa -lähetykseen valmistautuva Anna on ottanut treenisalilla tuntumaa tanssiaskeliin Janne Talasman johdolla. Pelkästään tanssin kannalta oikeaoppista kävelyä lähes kahden viikon ajan harjoitellut Anna myöntää, että treenisalilla on ehditty jo kokemaan epätoivon hetkiä.
– Tämä on ollut ennen kaikkea ihan super turhauttavaa ja itseluottamusta syövää. Itsetuntoni on kutistunut tulitikkuaskin kokoiseksi tämän harjoitusprosessin aikana, Anna myöntää.
Sen verran kokonaisvaltaista tanssin harjoitteleminen on kuitenkin ollut jo tässä vaiheessa, että se Annan mukaan seuraa häntä myös treeneistä kotiin asti.
– Sitä keilailee aina näitä asioita, kun on vapaa-aikaa. Siinä vaiheessa huomaa kuitenkin, että homma alkaa mennä liian pitkälle, kun pureskelee ruokaakin cha cha chaan tahdissa, Anna naurahtaa.
Lue Annan koko haastattelu Tanssii Tähtien Kanssa -nettisivuilta!
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta