![]() |
Nino kertoi muille Big Brother -talon asukkaille sairaudestaan.
Ninolla on diagnosoitu tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö eli ADHD. Nino kertoi muille asukkaille, että hänellä on lääkitys vaivaan, mutta ei syö lääkkeitä talossa.
– En syö niitä koko ajan, vain silloin kun ihan pakko. Niiden avulla pystyn keskittymään paremmin esimerkiksi töihin, Nino kuvaili.
Ninon mukaan hän joutuu ponnistelemaan muita ihmisiä enemmän pitääkseen elämänsä hallinnassa.
– Esimerkiksi rahan käyttö, laskujen maksu tai kodin puhtaana pitäminen, hän listasi.
Miehellä todettiin sairaus 28-vuotiaana. Häntä tutkittiin lähes vuosi, ennen kuin oikea diagnoosi löydettiin.
– Minulla oli hirveitä ahdistuksia, en nukkunut, ja se paheni ja paheni koko ajan. Oli pakko hakea apua, kun tuntui, etten selviä hengissä. Tuli paniikkihäiriöitä ja lihakset menivät kramppiin.
Myös Paul avautui paniikkihäiriökohtauksestaan, jonka hän oli kerran saanut yöllä stressaavassa elämäntilanteessa. Seurue luokitteli myös Mian torstaisen romahduksen autiosaari-tehtäväalueella paniikkihäiriöksi.
Lue lisää Big Brother -talon tapahtumista täältä.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta