Big Brother -talossa sala-asukkaana asustava Henna Kalinainen-Kurhinen kertoi aiemmin, ettei häneltä ole odotettavissa mieskuvioita BB-talossa, sillä hänen sydämensä kuuluu vielä toiselle.
– Tunteet kuuluvat sille ihmiselle, kenen kanssa menin BB-talossa naimisiin, Henna myönsi taloon mennessään.
Eron jälkeen hän ei ole ollut hetkeäkään yksin, vaan kertoi olleensa koko ajan joko perheensä tai ystäviensä kanssa.
– Minulla on myös Antin korvike Anatoli-nalle, jonka Antti on minulle joskus antanut. Se muistuttaa minua Antista ja haisee ihan Antille.
Henna oli omien sanojensa mukaan erosta huolimatta hyvissä tunnelmissa BB-taloon astuessaan.
– Voin hyvin. Pitää keskittyä siihen, mitä on tekemässä. En voi alkaa tällaisella hetkellä miettiä menneisyyttä. Otin aikalisän julkisuudesta sen vuoksi, että voin hyvin sitten kun tämä tulee eteen. Nyt on hyvä fiilis. Olen käsitellyt kaikki tunteeni, hän vakuuttaa.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta