![]() |
BB-Mia paljasti asukkaille nähneensä yöllä riettaita unia.
Tiistai-iltana väsyneet asukkaat olivat levottomina keskustelleet lemmenleikeistä. Mia oli tällöin uhannut nukkua ilman housuja. Aamulla Mia epäilikin illan levottomien puheiden tulleen naisen uniin.
Naisella oli ollut outo olo aamulla ja pian hän oli muistanut nähneensä yöllä riettaita seksiunia.
– Heräsin yöllä ja ajattelin, että onpas noloa. Kameroille on tallentunut mun seksiäänet, nainen pohti.
Elisabet lohdutti Miaa, että nainen saattoi olla talon ensimmäinen, mutta ei varmasti viimeinen kiihkeistä unista ääntelevä asukas.
Villeä kiinnosti heti, oliko unessa ollut mukana BB-talon muita asukkaita.
– Mari oli siellä, mutta ei osallistunut itse aktiin, Mia naureskeli.
Lue lisää Subin Big Brother -sivustolta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta