Mainos

Salkkari-Seppo: Haaveilen eläkepäivistä

30.08.2010 17:05
Näyttelijä Jarmo Koski. (Kuva: Tea Karvinen/Lehtikuva)

Koko kansan rakastamaa talonmiestä, Seppo Taalasmaata Salatut elämät -sarjassa näyttelevä Jarmo Koski yrittää hidastaa työtahtiaan.

MTV3.fin Viihdeuutisten tavoittama näyttelijä kertoo yrittävänsä vähentää työntekoa. Mies on erinäisten teatteritöiden lisäksi tehnyt yli 30 vuoden ajan dubbauksia. Jarmo on antanut äänensä muun muassa Alfred J. Kwak -sarjan Alfred-ankalle ja miehen äänen voi kuulla ainakin High School Musical ja Toy Story 2 -elokuvissa.

– Yritän vähän hillitä, ettei tule liikaa stressiä. Olen opetellut sanomaan ei työtarjouksille, Jarmo muotoilee.

Sarjassa vuodesta 1999 mukana ollut näyttelijä kertoo haaveilevansa myös eläkkeestä, kun työteko harmittaa. Jarmo tosin epäilee, että siitä ajasta haaveilee välillä jokainen työläinen. Eläkkeelle 59-vuotias Jarmo ei aio ainakaan vielä jäädä.

Salatut elämät palaa ruutuun maanantai-iltana uusin jaksoin MTV3-kanavalla klo.19.30. Jarmosta Salattujen elämien starttaaminen televisiossa ei tunnu miltään, mutta sen sijaan kolmisen viikkoa pyörineet uusien jaksojen kuvaukset ovat miehen mukaan olleet hyvin jännittävät.

Jos et jaksa odottaa iltaan asti, on aloitusjakso nähtävissä Katsomo.fissä ennakkoon.

Lue lisää ohjelmasta MTV3.fin Salatut elämät -sivustolta.

(MTV3–HEINI KANGASLUOMA)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos