![]() |
Big Brotherin ensimmäiset kilpailijat joutuivat lähtemään talosta sunnuntaina illalla.
Tiistaina taloon asteli 13 asukaskokelasta, joista sunnuntaina pääsi jatkoon 11 henkilöä täysivaltaisina Big Brotherin asukkaina.
He putosivat Big Brotherista ensimmäisinä: Maria ja Jani.
Maria ja Jani poistuivat talosta pettyneinä.
![]() |
– En ole yllättynyt, Maria sanoi. Hän totesi olevansa tavallinen nainen, mutta ei halua elää taviselämää. Ohjelmaan hän lähti siksi, jotta saisi itsensä julkisuuteen.
– Aika haikea olo, Jani totesi putoamisestaan. Hänelle järkyttävin kokemus oli talossa pirtelön juominen kilpailussa.
Maria ei myöntänyt olleensa ihastuntut Janiin, vaikka jossain vaiheessa olisi toisinkin saattanut kuvitella.
![]() |
Täysivaltaisia asukkaita ovat: Elisabet, Habib, Satu, Ksenia, Paul, Petri, Mari, Hannu, Marika, Ville ja Mia.
Lue lisää Big Brotherin sivustolta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta