![]() |
Kadonneen jäljillä -juontaja Jenni Pääskysaari jännittää, vieläkö ihmisten tarinat jaksavat koskettaa ja välittyvätkö suuret tunteet kotisohvalle asti.
Tänä syksynä Kadonneen jäljillä -ohjelma vie katsojan muun muassa Kuubaan ja Bosniaan. Ohjelman juontaja Jenni Pääskysaari kertoo, että toista tuotantokautta oli helpompi tehdä.
– Kuvaustiimi on hitsautunut toimivaksi yksiköksi ja vierailimme aivan mielettömissä paikoissa. Mitkään perusasiat eivät muutu, mutta toisella tuotantokaudella valotetaan ehkä vähän isompia teemoja. Esimerkiksi että miten suomalaiset rauhanturvaajat ovat toimineet Bosnian sodassa, Jenni pohtii.
Jenni kertoo, että ohjelmassa esiintyvät ihmiset ovat kaikki tuoreessa muistissa.
– On vaikea sanoa, mikä jakso on jäänyt vahvimmin mieleen, koska muistan ne kaikki oikein hyvin. Se on aina monen asian summa, mutta kyllä matka Kuubaan Kirsin kanssa oli kaikessa eksoottisuudessaan mieleenpainuva reissu, sympaattinen juontaja toteaa.
Kirsin matka Kuubaan nähdään Kadonneen jäljillä -ohjelmassa MTV3:lla tiistaina 31.8.2010 kello 20.00.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta