Mainos

Ellen Jokikunnaksen elämässä puhaltavat uudet tuulet

20.08.2010 09:49
Ellen Jokikunnas kehuu Idolsia hienoimmaksi tv-työkseen. (Kuva: Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva)

Juontaja Ellen Jokikunnas pitää Idolsia yhtenä uransa hienoimmista tv-töistä.

Ellen Jokikunnas on juontanut Idolsia neljän tuotantokauden ajan, vuodesta 2003 asti. Viidettä tuotantokautta Ellen ei ole juontamassa, koska haluaa keskittyä uusiin työhaasteisiin.

– Kyllähän Idols on ollut makein juttu tv-puolen töistäni. Olen tehnyt Idolsia aika pitkään, ja aina on vaarana, että sitä alkaa toistaa itseään. Tekee hyvää ohjelmalle ja myös minulle ammatillisesti, että juontajat vaihtuvat. Upea ohjelmaformaatti personoitui Suomessa aika paljon minuun, eikä se mielestäni ole Idolsin tarkoitus. Pääosassa ovat kuitenkin upeat laulajat. Nyt oli sopiva aika päästää lempilapseni menemään, Ellen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Ellen kiittelee Idolsia myös siitä, että siinä juontajakin on saanut laittaa itsenä likoon. Suosittu juontaja lisää, että Idolsia hän ei tule kokonaan jättämään.

– Jossakin Idols-maailmassa olen mukana, mutta siitä tullaan tiedottamaan myöhemmin. Ja onhan minulle näiden vuosien aikana kerääntynyt Idols-perhettä, Ellen nauraa.

Idolsissa on mukana ollut myös Ellenin entinen miesystävä Jone Nikula.

– Olemme Jonen kanssa edelleen erittäin hyviä ystäviä, ja miksi emme olisi? Teemme töitä yhdessä ja olen menossa lähiaikoina Jonen luo maalaamaan hänen asuntonsa seiniä.

Työkuviot ovat Ellenin syksyn osalta selvät.

– Teen minun perusduunia eli juontokeikkoja. Tänään olen menossa juontamaan vip-tilaisuutta U2:n keikalle Helsingin Olympiastadionille. Muuten työrintamalla on haistelua, maistelua ja ihmettelyä, mutta tv-töitä en tule jättämään, vaikka mitään tuotantoa ei tällä hetkellä olekaan käynnissä.

MTV3 tiedottaa uudesta Idols-kaudesta syksyn aikana.

(MTV3–MIKKO KORMILAINEN)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos