Mainos

Tanssii Tähtien Kanssa: Laura Voutilainen kapinoi tanssin kurinalaisuutta vastaan

18.08.2010 16:34
Laura Voutilainen ja Marko Keränen MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa (MTV Oy)

Suosikkilaulaja Laura Voutilainen, 35, odottaa jo jalat syyhyten tanssisalille pääsyä. Vaikka kaunottaren taktiikkana onkin heittäytyä hetkeen, aikoo hän jälleen omistautua täysillä vaativaan tanssihaasteeseen.

Iskelmä-Finlandia -palkinnon heinäkuussa 2010 pokannut viihdeartisti otti innolla haasteen vastaan, kun häntä pyydettiin mukaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan. Kiireisestä keikkasyksystä huolimatta Laura aikoo paneutua täysillä myös tanssinsalojen opiskeluun. Tavoilleen uskollisena laulajatar uskoo nytkin omistautuvansa haastavaan projektiin perusteellisesti.

– Siitä luonteenpiirteestä tuskin pääsen mihinkään, vaikka kuinka ajattelisin ottavani alussa rennosti. Siinä käy kuitenkin niin, että treenaan mielessäni ja mietin kaikki yöt, kun haluan tehdä kaiken loppuun asti, Laura pohtii.

Tulevalle urakalle laulajatar on saanut täyden siunauksen myös kotipuolessa. Aviomies Juha Heikkilä sekä parin kaksi lasta kannustavat täysillä Lauraa tanssikisassa.

Treeniviikkojen aikana tanssinopettajana toimiva Marko Keränen pyrkii kaivamaan Lauran sisäisen kilpatanssijan esiin keinolla millä hyvänsä. Lauraa itseään sen sijaan epäilyttää, miten häneltä sujuvat vakiotanssien tiukat säännöt ja tanssiasennot.

Lue juttu kokonaisuudessaan MTV3:n Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman sivuilta!

Tanssi Tähtien Kanssa alkaa MTV3-kanavalla 19. päivä syyskuuta klo 19.30.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos