Mainos

Tanssitähti Maria Jungner: Pienet samba-asut pelottavat

17.08.2010 17:30
Aleksi Seppälä ja Maria Jungner (MTV Oy)

Tv-kuuluttaja Maria Jungner, 37, antautuu tänä syksynä tanssiin Aleksi Seppäsen kanssa. Kahden lapsen äiti myöntää lähtevänsä Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailuun täysin noviisina.

– Peruskuntoni on huono ja tanssiaskeleetkaan eivät ole tuttuja. Olen joskus osannut jivea, kun olin viisitoista. Siltä pohjalta lähdetään! tv-kuuluttajana työskentelevä 37-vuotias Maria naurahtaa.

Marialla on edessään kiireinen syksy. Tanssien lisäksi hänellä on hoidettavanaan leipätyö sekä toimi Espoon kaupunginvaltuutettuna. Lisäksi kotona odottaa perhe.

– Kahden lapsen äitinä en haluisi kilpailussa kauhean pienissä samba-asuissa keikistellä! Maria sanoo. Hän kertoo, että aviomies Mikael Jungnerin kanssa tanssiaskelia ei ole ehditty harjoitella.

– Mikael ei kamalasti tanssi, kaunis tummaverikkö myöntää. Hän kuitenkin toivoo, että mies ehtisi sunnuntaisin mukaan kannustamaan vaimoansa.

Lue koko juttu MTV3:n Tanssi Tähtien Kanssa -ohjelmasivuilta.

Tanssi Tähtien Kanssa alkaa MTV3-kanavalla 19. päivä syyskuuta klo 19.30.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos