Mainos

Salkkaritähti: Punkki tartutti vakavan taudin

15.07.2010 07:36
Maija-Liisa Peuhu näyttelee Salatuissa elämissä Ulla Taalasmaata. (Kuva: Lehtikuva)

MTV3:n suosikkisarja Salatuista elämistä tuttu näyttelijä Maija-Liisa Peuhu kertoo sairastavansa borrelioosia.

Näyttelijän vakavista terveysongelmista uutisoitiin alkuvuodesta. Oireet alkoivat syksyllä 2009, jolloin Peuhu kuvasi uusia jaksoja Salkkareihin. Oudoille oireille selvisi syykin: Peuhu sairastaa borrelioosia, joka on punkkien levittämän bakteerin aiheuttama infektiosairaus. Tauti voi pysyä oireettomana vuosia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehden Ilona-liite.

– Minulla ei ole tietoa siitä, milloin olen saanut tartunnan. Olen voinut sairastaa borrelioosia vaikka lapsuudesta asti tietämättä siitä, Peuhu kertoi puolestaan Ilta-Sanomille.

– Hakeuduin kokeisiin, koska minusta tuntui aivan siltä kuin minulla olisi jokin tulehdus. Tulehdusarvoni olivat kuitenkin normaalit ja jopa vitamiinit täysin kunnossa. Borrelioosin vasta-aineen määrä ratkaisi diagnoosin. Ehdin jo kuvitella, että päässäni on jotain vikaa ja kuvittelen kaikki oireet itse.

Borrelioosia hoidetaan antibiootein, mutta pitkälle kehittyessään se voi aiheuttaa pahimmillaan jopa kuoleman.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos
Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos