![]() |
Juontaja Ellen Jokikunnas kertoo Me Naisissa, miten selvisi erosta toimittaja Jone Nikulan kanssa.
Ellen ei tunnusta jääneensä suremaan eroa kihlatustaan, jonka kanssa hän ehti seurustella kolme ja puoli vuotta.
– Jokainen elämänmuutos on uudelleenarvioinnin paikka, ennemmin alku kuin loppu. Näen käännekohdat mieluummin sysäyksenä uuteen suuntaan kuin lannistavina, hän kommentoi lehdessä.
Hän kertoo pysyvänsä aina ystävinä entisten miesystäviensä kanssa.
– Kun päästän toisen lähelleni, hänestä tulee minulle yhtä kuin perhe. Eikä perheestään voi erota. Minulle tärkeällä ihmisellä on aina paikka sydämessäni, vaikka tunteemme muuttuisivat tai aika veisi eri suuntiin. En osaa kuvitella, että olisin riidoissa entisten rakkaitteni kanssa, hän toteaa haastattelussa.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta