Mainos

X Factor -tuomarin hurja nuoruus: Meno villimpää kuin nykynuorilla

15.05.2010 17:13
X Factor Gugi Kokljuschkin

Nuoria laulajalupauksia luotsaava levymoguli Gugi Kokljuschkin on elänyt 1960-luvulla villiä nuoruutta, jollaisesta nykynuoret voivat vain haaveilla.

X Factor -tuomari kertoo nuoruudestaan ohjelman kotisivujen haastattelussa. Vuonna 1964 Topmost-yhtyeensä kanssa pinnalle noussut Gugi on ehtinyt luoda pitkän uran suomalaisessa musiikkibisneksessä. Musiikkialan vaikuttajan mukaan artistin elämä oli hyvin toisenlaista vuosikymmeniä sitten.

– Silloin tämä ala oli aika uusi. Kaikki oli helpompaa ja rennompaa, koska ei ollut juurikaan kilpailua. Se oli ihan unelmaa, Gugi huokaa.

Miehen mukaan vuosikymmeniä sitten levyntekoprosessi oli paljon muutakin kuin pelkkää rahan tahkoamista suurien pörssiyhtiöiden tyyliin.

– Kyllä silloin oli aika paljon enemmän juhlimista kuin nykyään. Silloin lounaat artistien tai median kanssa olivat pitkiä ja jatkuivat aamuun saakka. Saunoimme, söimme, joimme ja söimme lisää.

– Syömistä ja juomista oli välillä niin paljon, että kerran kun lähdin puolilta päivin kokoukseen, niin tulin sieltä aamuneljältä himaan ja olin siinä ajassa lihonut neljä kiloa, Gugi naurahtaa tuttuun tyyliinsä.

Millaisia muistoja Gugilla on juhlinnasta Dannyn kanssa. Lue koko juttu ohjelman täältä

X Factor -finaali Helsingin Jäähallissa sunnuntaina kello 19.30.

(MTV3)


Jotain meni pieleen, pahoittelemme. Koita hetken päästä uudelleen.

  • Kommentointi vaatii toimiakseen JavaScriptin
Näytä kerralla: kommenttia

Kirjoita kommentti 

Kommentit

Kirjoita kommentti

Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.

Yhteystiedot
Kommentti
Toiminnot
Mainos

Samasta aiheesta

Julkkisten tulot ja verot
Julkkisten tulot ja verot

Viihde-sivujen vastaava tuottaja Johanna Elomaa, tuottaja Kimmo Heikkinen. Palaute Anna palautetta
Mainos