![]() |
MTV3:n Maajussille morsian -ohjelman Emmi sai pettyä karvaasti, kun hänen heilansa Janne joutui toisen naisen pauloihin, eivätkä kemiat kohdanneet toisen heilaehdokkaan Tatun kanssa toivotulla tavalla.
Maajussi-Jounin morsiankokelas Anne puolestaan huomasi maatilaviikon jälkeen, ettei heillä synkkaa tarpeeksi hyvin seurustelua ajatellen.
Emmi on hyvällä tuulella, vaikka ei löytänytkään puolisoa. Hän on myös tyytyväinen kirjesaldoon, vaikka harmittelee nyt, ettei ottanut tarpeeksi moneen häntä kirjeitse lähestyneeseen mieheen yhteyttä.
– On todella upeata, että ihminen pistää itsensä likoon sillä tavalla, että haluaa tutustua minuun. Nyt jälkikäteen on hieman hankala ottaa yhteyttä keneenkään, mutta tietenkin olen miettinyt, jäikö sieltä joku huomaamatta.
![]() |
Maajussi-Jouni myöntää, että olisi voinut olla aktiivisempi hänen ja Annen suhteessa. Anne ei tuntenut, että hänellä olisi tulevaisuutta maatilayrittäjän kanssa. Jouni ei kuitenkaan katso liikaa taaksepäin.
– Onhan sitä tullut mietittyä, että jos olisi valinnut emäntäkandidaatin toisin, mutta sitä ei sitten tiedä, olisiko tilanne kuitenkaan toisenlainen, Jouni miettii.
Lue lisää ja katso videot haastatteluista Maajussille morsian -sivuilta.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta