![]() |
Juontaja-näyttelijä Jani Toivola osallistuu Tukholman maratoniin.
Idolsin ja Big Brother extran juontajana tutuksi tullut Jani Toivola on harjoitellut kuukauden päivät tulevaa koitosta varten ystävänsä kanssa. Tukholman maratoniin osallistuu noin 20 000 juoksijaa kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.
– Olen juossut 15 kilometrin lenkkejä, jotka ovat taittuneet reilussa tunnissa. Koko ajan yritän kasvattaa lenkkien pituutta. En ole ottanut kuitenkaan suuria tavoitteita, sillä juoksen maratonin ensimmäisen kerran. Pääasia on, että pääsen maaliin saakka.
Urheilu-uutisten ohella Jani Toivola kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille jättäneensä toistaiseksi reality-ohjelmat taakseen.
– Olen tehnyt juontokeikkoja ja vetänyt luentoja. Olen jättäytynyt tarkoituksella pois reality-ohjelmista, sillä saan pitkästä aikaan mahdollisuuden miettiä, mitä haluan uraltani. Olen painanut tähän mennessä vain ohjelmasta toiseen.
(MTV3)
Kirjoittaja hyväksyy kommentointiosion kirjoittamisen säännöt sekä sitoutuu lisäksi noudattamaan MTV Oy:n sähköisten palvelujen yleisiä käyttöehtoja.
Anna palautetta